The International Day - Heija Sverige!!!

Perjantaina vietimme WISS:n International Dayta, meille jo kolmatta kertaa. Ja siis meille viimeistä. Kouluvuoteen kuuluu monia sellaisia hauskoja juttuja, itselleni tämä International Day on aina ollut se paras. Tätä on odotettu ja valmisteltu porukalla. Nyt päivä oli pikkuisen pilvinen, mutta todellakin lämmin!

Päivän aloitti tuttuun tapaan lohikäärmetanssi

Suomen teema pikkuisen muuttui matkan varrella, kun kävi ilmi, että erään perheen AuPairin maalaama upea, luontoaiheinen kangas, on valitettavasti kadonnut.  Niinpä teemaksemme valikoituivat nopealla aikataululla Muumit. Teema näkyi somistuksessa ja jaoimme Muumitarroja lapsille. Kysyimme myös isompaa näkyvyyttä Muumeille, mutta oikeudet omistava taho oli tiukka ja tarkka.Sekä tietenkin myös kallis.

Näinollen emme voineet tietenkään muumiteemaa pidemmälle viedä, vaikka olisimme todellakin halunneet tätä mahtavaa suomalaista juttua edistää.

Minkäänlainen Muumihahmojen esittäminen on kuulemma kielletty ja jos jotain itse jotain näytöstä varten tehdään, pitää kaikki tuhota esityksen jälkeen. OK!

Muumiteema näkyi meillä siis somistuksena, suomalaisina DVD-elokuvina ja leikkipaikkana, jossa laillinen muumitalo houkutteli lapsia.

Ruotsalaiset toki pystyivät ja saivat omaa erinomaista vientituotettaan, Astrid Lindgreniä, tuoda
kansainväliseen tietoisuuteen ilman sanktioiden pelkoa - päinvastoin! Ruotsalaisten Peppi varasti koko päivän, eikä suotta!

 

 

 

Ehkä se on tämä fiilis, että tämä oli tässä, tai jotain. Tämä ei vaan ollut niin hieno päivä kuin aikaisemmin. Suomi oli hyvä, taas kerran! Panostimme sen minkä pystyimme ja tarjoilustamme pidettiin. Ehdin onneksi Meksikoon hakemaan hieman fajitaksia ja USA:n tiskiltä lapset hakivat minulle hodarin.

Jotenkin vaan pikkuisen harmittaa, että me olisimme pystyneet tekemään Muumeista jotain tosi hienoa - meillä olisi ollut puvut ja Pikku Myyt sun muut, mutta omistava taho ei halunnut eikä suostunut ja Ruotsi vei taas voiton 6-0.

Olikos se niin, että Suomi kehittelee ja Ruotsi myy. Niin vissiin tässäkin.

No, tämä porukka sanoo kohtapuoliin että heipparallaa!

Päiväni byroossa

Pääsin aloittamaan tämän viikon viettämällä laatuaikaa puolisoni kanssa. Matkustimme maanantaiaamun ruuhkassa kaksi tuntia jonnekin Pudongin perukoille, koska asumislupamme kaipasi jotain uudistamista. Mitä ihmettä? Asun tässä maassa enää kaksi kuukautta, mitä tämä nyt taas on??? Kai ne nyt mut pois päästää... Vai päästääkö???

Koska tuntui välttämättömältä jo ihan tuon paluumuutonkin kannalta katsoa eilen edes ennakkoäänet ja ekat ennusteet, jotka meidän aikaan tulivat siis n. klo 01.30 yöllä, oli maanantaiaamu hiukan tavallistakin takkuisempi ja pinna kireällä. Keskustelimme matkalla rakentavasti eilisistä vaaleista, kuvitelkaa. Tähän on tultu. Kohta lauantaimme kohokohta on iltapäivän pullakahvit ja sauna. En ehkä kestä. "Tuleekohan Väyrysestä valtiovarainministeri ja Hakkaraisen Teukasta sosiaali- ja terveysministeri". Jep. Hyvä me ja hyvä Suomi!

No, perille päästiin myöhemmin eikä ennemmin.

Koko paikkahan näytti siis todella epäilyttävältä jo heti alkuunsa. Ensimmäinen hälytysmerkki olivat vessat. Ne olivat siistit ja puhtaat, niissä oli pöntöt ja vessapaperia. Näin meitä ulkomaalaisia sumutetaan...

Pahin järkytys oli se, että meidät ohjattiin osastolle "permanent residence permit". Apua. Tänne sitä sitten vissiin jäätiin elinkautiselle??? No ei, onneksi kyse oli ainoastaan siitä, että puolison työnantaja meni vaihtamaan nimensä takaisin siksi, mikä se joskus aikojen alussa oli ja sitähän ei kiinalainen viranomainen kestä.

Syytä sille, miksi minun piti osallistua tähän projektiin, ei kukaan koskaan selittänyt. Oma roolini oli sutaista neljä nimmaria papereihin. Yksi omiin ja kolme lasten. Miksi lasten isä ei kelvannut signeeraamaan, ei selvinnyt. Mutta ehkä mä vielä joudun johonkin karmeaan edesvastuuseen noista nimmareistani.

Ja sitten tietenkin odoteltiin. Ja odoteltiin ja odoteltiin. Kiinalainen vuoronumerosysteemi:

Onneksi rakas ystäväni Pia toi mukanaan laatulukemista! Aika ei siis käynyt kohtuuttoman pitkäksi. Nyt vain pidätän hengitystäni odotellessani, että ehdin lukemaan, kuinka Abbyn ja Tomin romanssin käy kaikkien vastoinkäymisten ja maanjäristysten jälkeen. Taidanpa säilöä tämän kirjan autoon ruuhkatilanteita varten!

Tänne minä tahdon töihin! Työajat ja lounastauko ovat kohdallaan. Mihin voi ilmoittautua?

 

Myös taukojen merkitys on ymmärretty!

 

Ja tietenkin se rakentava asiakaspalaute! Tämä muuten hätkähdyttää Kiinaan maahantulossa ihan ensikertalaiselle. Kaikki on hyvin ystävällistä ja palautenapit kohdillaan. Menepä USA:aan ja vertaa! Että kyllä täälläkin (ja varsinkin täällä) osataan!

Liimaaminen on hyvin olennainen osa kiinalaista työelämää, vähintään yhtä tärkeä kuin leimaaminen ja siihen perehdytetään jo ensimmäisinä työpäivinä.

Siis miten esim. matkalaskussa kuitit tulee liimata paperiin tietyllä tavalla. Täälläkin liimaputkilot olivat jokaisella tiskillä. Onneksi aivan ihana yhteyshenkilömme relocation toimistosta oli liimannut kaiken puolestamme! Niin, siis oliko mulla tylsää vai supertylsää, että rupesin kuvaamaan jotain liimapulloja???  Get a life, woman ja naura sitten!!!

Me emme joutuneet conversation roomiin! Huh. SE olisi jo vähän pelottanutkin ehkä. Heikki oli muutenkin ihan hermona: "Et hullu ota mitään kuvia! Nyt pois se puhelin!" Minua lähinnä nauratti.

Käyntimme tuloksena oli vino pino paperia ja virkailijalla ranne kipeänä leimaamisesta. Passit ovat nyt sitten taas jossain, ehkäpä saamme ne takaisin ennen muuttoa. En ole koskaan tuntenut oloani tässä maassa mukavaksi ilman passeja. Haluan päästä mahdollisimman pikaisesti matkaan, jos vaikka naapurin herrat Kim tai Vladimir keksivät jotain kummallista. No kestettävä on.Ja eiväthän he tänne niitä juttujaan suuntaa.

Vaivan palkaksi vietimme kovin mukavan lounastuokion puolison kanssa, ennen kuin hän taas lennähti jonnekin suuntaan Kiinaa.

Kirjoittamisen vaikeus - ja korjaamisen vaikeus!

Kirjoitan tätä blogia kaiken muun sähläämisen ohella, en tosiaan ole mikään päätoiminen copywriter, vaikka rakastankin lukemista ja tekstin tuottaminen ja asioiden sanominen ovat muodostuneet jostain syystä siksi parhaaksi osaamisekseni.  Sanon asiani paremmin kirjoittamalla, kuten rakkaani tietävät.

Huomaan usein tässä blogissa tekeväni tosi ärsyttäviä ja noloja typoja ja näitä ihania "yhdys sana" -virheitäkin. Huomaan ne useimmiten heti ja tekee mieli korjata ne myös heti...Sitten...

Typerää selitellä, mutta Kiinassa ehkä sallittua? Elämme täällä sensuurin takana. Olen suunnattoman turhautunut siihen, että käytän blogialustana Bloggeria, joka ensinnäkin vaatii vpn-ohjelman toimiakseen ja toisekseen se ei sittenkän pomminvarmasti toimi.

Tietenkin minulla on vpn-ohjelma! Se oli ensimmäisiä asioita jotka selvitin tänne lähtiessämme ja tällä hetkellä koneellani on ladattuna niitä 3 kpl, koska usein vain yksi toimii! Siltikään edes se yksi ei tietenkään kiinalaisittain toimi. Bloggeriin tekstejä muuttaakseni pitää tehdä monimutkainen systeemi uloskirjautumisineen, sisäänkirjautumisineen, nykyisin välillä jopa tekstiviestillä varmistamisineen ja sitten taas koodien syöttämisineen. Siksi pyrin korjaamaan typot ja muut outoudet kerrallaan.


 1.2.2015 Kiina päätti laittaa kaiken Googlen alla tapahtuvan toiminnan erityistarkkailuun ja näin tosiaan tapahtui!!!!

Jos siis huomaan kirjoittaneeni vaikka että kisa sen sijaan että tarkoittaisin kissa, minun pitää pahimmillaan ensin kirjautua pois tilistä, sitten bloggerista, siten VPN:sta, sitten taas kirjautua VPN:naan, googleen, bloggeriin, tilille ja kirjoittaa, että "kissa"... Luotan teihin kaikkiin, että asiayhteydessä ymmärrätte kisan tarkoittavan kissaa lemmikkien osalla.

Kuten me kaikki varmasti tajuamme, mitä tässä suloisessa, vanhanaikaista käyttöliittymää, eli kynää ja paperia käytetyssä viestissä sanotaan :)

Blondit radalla

Tämän otsikon nyt voi ymmärtää niin monella tavalla. Lisäksi minulta puuttuu kovasti kuvamateriaalia juttujeni tueksi. On siis ehkä pakko selittää hieman pitkän kaavan mukaan. Ja todettakoon, että onneksi näistä varhaisista vaiheista EI ole kuvia.

Opiskelin vuonna 1995 Jyväskylän yliopistossa, liikunnalla.

Meille silloisen ns. hallinnon suuntautumisvaihtoehdon opiskelijoille kuului pakollinen neljän kuukauden harjoittelujakso työelämässä. Opetusministeriö ja Veikkaus olivat tietenkin ne halutuimmat paikat, joihin kaikki valiot hakivat ja pääsivät. Olin ollut opiskelijavaihdossa Skotlannissa ja tietenkin tässä harjoitteluasiassa huolettomana vähän myöhässä, mutta päädyin kuitenkin silloiseen suomalaisen urheilujohtamisen Mekkaan, SLU-taloon kesätöihin.

Pistin parhaani mukaan suomalaisen jenkkifutiksen lajikulttuuria jonkinlaiseen rotiin sen kesän aikana ja samalla tajusin, että samalle käytävälle alkoi rakentua varsin mielenkiintoinen kisatoimisto. Suomi oli voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995, eli samana keväänä ja nyt pistettiin pystyyn organisaatiota vuoden 1997 kotikisoja varten. Tyypilliseen tapaani en ollenkaan ajatellut, että kyseessä tulee olemaan todellakin haluttu organisaatio ja massiivisen julkisuuden saava tapahtuma ja tupsahdin vaan erään kerran sinne toimistoon tyyliin heipparallaa. En arvannut tapaavani tähänastisen elämäni parhaan esimiehen siinä kahvikuppi ja sämpylä kädessäni joutavia jutellessani.

Kävi kuitenkin niin, että minut rekrytoitiin melkein siltä istumalta tekemään ensin loput harjoitelusta  ja sittemmin koko projektin MM 97 -organisaatiossa ja oikeastaan se varmaan muutti koko työelämäni suunnan ja on ollut paras korkeakoulu työelämään noin ylipäänsä.

Muuan Pia palkattiin samaan projektiin vähän myöhemmin ja siinä tapahtui ystävyydessä se kuuluisa "click". Meillä vaan kertakaikkiaan kemiat kohtasivat. Pia oli pienen pojan äiti, minä seurusteleva opiskelija. Meille vaan syntyi kaikessa tekemisessä jo alusta asti se meininki, että tuemme toisiamme kaikissa tilanteissa ja pikkuisen toisinaan niitä puhelahjojakin tarvittiin.

Sydänystävyys on säilynyt ja olemme jopa kasvattaneet ympärillemme huikean "blondit" -yhteisön. Olemme tavanneet vuodesta 1998 alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti, hieman kokoonpanoa vaihdellen.

No, viime keskiviikkona Pia saapui kovasti odotettuna Shanghaihin! Meillä oli tietenkin urheilutapahtumien ammattilaisina kiintopiste kaupungissa käytäviin Formula 1 -kisoihin. Sitä ennen tietenkin perehdytin Pian perheemme ah, niin hohdokkaaseen arkeen, eli tyypilliseen sähläämiseen, koheltamiseen, pyykkiin, teinirageamiseen, outoihin lupalappuihin jne. Nautimme kuitenkin myös n. 5 h kestäneestä sessiosta hierontaa, manikyyriä ja pedikyyriä. Mitäpä sitä muuta toivoisi!

Perjantaina saimme seuraksemme myös toisen blondiyhteisön jäsenen Hannan ja samalla muutimme Shanghain ytimeen, Central Hotelliin.

Antingin rata sijaitsee n. kahden tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta, joten niin innokkaiksi emme ruvenneet, että olisimme lähteneet perjantain vapaisiin harjoituksiin. Sen sijaan söimme hyvin, nauroimme vielä paremmin ja tapasimme pari muutakin tuttua!

Lauantai kului melkeinpä aika-ajojen merkeissä. Pienimuotoisten perhe-elämän aikataulujen aiheuttamien ongelmien johdosta otimme taksin radalle. Taksikuski todennäköisesti luuli, että hän ajaa tässä sitä formulaa. Onneksi rakas ystäväni Pia selvisi kyydistä hengissä, vaikka näytti hieman huonolta. Ei tullut edes oksu. Takaisin tetsasimme metrolla. Ihan hyvä vaihtoehto, mutta jos tätä mietit, osta liput etukäteen - jono lippuautomaatille Shanghai Circuitilla n. 25 minuuttia.

Nautiskelimme erittäin kiinalaisen päivällisen Bundin lähellä. Siis just niin tavallisen kuin olla ja voi! Hyvää ja liian paljon. Vanha tarjoilijaukkeli oli ihana! Hän puhui kanssani kiinaa, kuten Lu. Minä ymmärsin ja hänkin ehkä ymmärsi :)

Sunnuntain kisapäivä valkeni upeana. Silti ylipukeuduimme ja hikoilimme jo matkalla metrolle. Erinomaisen kiinanosaamiseni vuoksi kaikki meni taas totaalisen pieleen, kuskimme oli väärässä paikassa väärään aikaan ja minua hävettää!!!. No, radalle metrolla pääsimme ja äärimmäisen tylsän kisan katsoimme:

1) lähtö 

 

2) jonossa ajamista ja miettimistä, meniskö joku kohta varikolle (huokaus)

 

3) renkaiden vaihtoa

 4) kolari no. 1 - ei kuvaa, 

5) kolari no. 2 

 6) turva-auto radalle suomalaisesta näkökulmasta liian myöhään. Noooo, aina ei voi voittaa!

Onneksi kuskimme Lu oli hakemassa meidät pois ja vaikka kaikki koordinaatit olivat selvillä, sai kävelemistä harrastaa melkoisesti, ennen kuin auto vihdoin löytyi!

Hyvin väsyneet blondit nauttivat ensin hieman pastaa Puxissa ja sitten lasilliset kiinalaista punaviiniä Shanghain kattojen yllä. Ja nukkumaan!

Maanantaina itse kullakin oli ohjelmaa ja haikeat hyvästit Pudongin Super Brand Mallilla kirvoittivat taas loputtomat kyyneleet! Tämä oli yksi elämäni hauskimmista viikonlopuista, säilytän sen sydämessäni ikuisesti!

Onnea on uusi kiuas - ja kansainväliset saunakaverit

Aina siitä asti, kun Racquet Clubille muutimme, olen ollut klubitalon saunan melko aktiivinen käyttäjä. Tänä keväänä olen itse aamupäivisin ja tyttöjen kanssa iltaisin ottanut kunnollisen loppukirin. Käymme Ellan kanssa melkein joka päivä urheilemassa edes vähän ja palkitsemme  - tais siis yritämme palkita - itsemme kunnon löylyillä sen päälle.

Me suomalaiset saunomme omalla tavallamme. Tai siis ainakin minut on pienestä pitäen karaistu siihen tyyliin. Ja siskoni myös. Hän syntyi ennen aikojaan kesällä, mutta muistan hyvin, kuinka Vaari piti tuota pikkuista rääpälettä jo samana kesänä  kämmenellä mökin saunassa ja huiski menemään pikkuruisella vihdalla ja sisko nauroi. Minulle sauna on yhtä kuin parit kunnon löylyt ja sitten pois - mieluiten uimaan mereen.

Täällä alkuaikoina sauna oli koskematon maaperä. Siellä ei koskaan ollut ketään ja me tyttöjen kanssa hurrasimme. Tosin kiuas oli niin huono, ettei siellä  nyt mitään löylyjä edes saanut, mutta kuitenkin. Ihan paristi harvoin, aamupäivisin, saunan oli valloittanut lady bikineissä, korvillaan iPod tai puhelin, makaamassa alalauteella pitkään, kuulokkeet korvilla.

Jouluna saunaan tuli uusi kiuas. Siitä saa ihan oikeasti irti oikein sellaiset suomalaiset kipristelevät löylyt, jos aika ja lämpötila on sattunut kohdalleen. Kevään myötä siirsin omaa aktiivisuuttani aamuun, eli olen käynyt salilla juoksemassa tai uimassa yleensä aamuisin, kun lasten bussi lähtee. Ja ei, ei minusta edelleenkään ole miksikään fitnessihmeeksi, kunhan tykkään juosta ja uida...Ja samalla olen löytänyt Makaajat. Tämä on minun ja tyttöjen nimitys heille. He saapuvat saunalle ja ensitöikseen he napsuttelevat saunan lämpötilan termostaatin n. 40-50 asteeseen (vaikka eihän se lämpötila heille ehdi laskea). Sitten he sonnustautuvat bikineihin ja asettuvat pyyhkeen päälle lauteelle makaamaan. Ja he todellakin makaavat n. 30 minuuttia yhteen soittoon.

Pari kertaa olen törkeästi ujuttanut suomalaista saunakulttuuria mukaan ja mennyt ja kysynyt, saako heittää hieman löylyä. Kunnon makaaja kestää sen minun hyvin maltillisen löylyni. Itse inhoan sellaista haaleaa saunaa ja olen sitten kerran laimeiden löylyjen jälkeen kunnollisena kilttinä suomalaisena poistunut takavasemmalle ja jättänyt makaajan loikoilemaan ovi auki. Makaaja on yleensä aasialainen, melkein varmasti korealainen. Joskus japanilainen, hyvin harvoin kiinalainen. Japanilaiset hämmästyksekseni saunovat oikein kunnolla. Makaajalla on mukanaan vesipullo ja pari pyyhettä, myös lehti tai kirja. Lähtiessään makaaja laittaa saunan pois päältä, ystävällisesti muille käyttäjille :)

Ellan kanssa käyn siis paristi viikossa raketin kuntosalilla iltaisin viikolla, motivaation lähteenämme aina se sauna. Nykyisin joku ystävällinen energiaa säästävä sielu käy sen aina sulkemassa klo 19.30 (klubi menee kiinni klo 22, joten onhan sen saunan hyvä jäähtyä) tai siellä on Makaaja. Jos menemme uimaan, arvuuttelemme kaikista naisista "Onkohan toi Makaaja???".

Ja ei, älkää käsittäkö väärin. Hienoa on, että saunakulttuuri leviää. Sauna vaan on aika pieni ja Makaaja tavallaan valloittaa sen itselleen puoleksi tunniksi, kuin jonkin solariumin. Yksi eurooppalainen makaaja on on myös melko ällö: Hän makaa bikneissä saunassa, ilma sitä pyyhettä, luultavasti n. 30 minuuttia ja kävelee sitten suoraan altaaseen jatkamaan loikoilemista kuumavesialtaassa jättäen lauteille ison hikilätäkön. Kropasta päätellen hän on tehnyt ennen sitä kunnon salitreenin :)

Kiireisiä päivä

Kuinkahan monta kertaa olenkaan kirjoittanut tämän otsikoksi? No, monta. En voi uskoa, että siskoni vierailusta on jo yli viikko! Siitä se kiire lähtikin.

Meillä oli aikaa neljä kokonaista päivää ja pari puolikasta päälle. Käytimme ne todellakin hyödyksi: Räätälimarkkinat, feikkimarkkinat, näköalat, Tianzifa, kivoja kuppiloita, Yu Garden, The Bund.

 

On aivan mahdotonta arvottaa kavereita ja ystäviä ja muita. Suku on aina pahin ja paras. Siskoni on kuitenkin aina ollut se kaikista parhaistakin ystävistä se kuitenkin ns. iholla oleva. Se, jolle uskoa kaikki maailman murheet ja ilot. Se, joka puolin ja toisin on ollut se ensimmäinen, joka on tiennyt tulevista vauvoista, se, jolle on uskottu erot ensimmäisinä, ihastuksetkin. Se, jolle soittaa se ensimmäinen puhelu, kun maailma romahtaa ja pitää miettiä, miten oma äitimme tämän kestää.

Me olemme tavanneet soitella tyyliin kerran päivässä, nyt maailma on tehnyt totisesti eronsa. Meillä oli niin mahtavat neljä päivää yhdessä! Onneksi olemme samalla aaltopituudella tekemisessä. Neljä uskomatonta päivää meni kuin siivillä. Suomeen lähtevä kontti pullistelee kohta hankintojamme.

Pääpaino sisustushankinnoissa ja siinähän vieläkin puuhaa riittää.  TaoBao osaa yllättää ulkomaalaisen, sitä tässä selvitellessä menee pari viikkoa.

Koska olimme siskon kanssa niin ahkeria, on arki pakannut päälle oikein urakalla muuten vaan. Tämä viikko on taas ollut lapsilla lomaa. Täällä näitä lomia riittää... Toisaalta koulu jatkuu 30.6. saakka.

Niin siis: Me todellakin olemme lähdössä Suomeen. 13.6. 2015. Tämän Peppi Pitkätossun laiva suuntaa kohti kotia. Meidän laivan kapteeni, Efraim Pitkätossu, eli Heikki, jää vielä Kiinaan ohjaamaan tätä laivaa kohti uusia seikkailuja vuodeksi eteenpäin. Me muut suuntaamme Suomeen. Se on päätetty. Tätä on moni kysellyt ja tässä se nyt on. Tähän ei liity mitään draamaa perheen sisällä tai ulkopuolella, tämä on meidän päätöksemme moniin asioihin tukeutuen ja sillä sipuli :)