maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kesä Suomessa

Jalkapallofinaalin tunnelmissa on hyvä päivittää hieman myös blogia, kun tappio hieman kuohuttaa.

Lähdimme vähän varkain, jotenkin iski pieni koirapaniikki ennen lähtöä ja jäi tapahtumat kirjoittamatta muistiin. En edes tiedä miksi. Näin jälkikäteen, olen todistetusti kokenut koiran kanssa matkustaja ja osaan esittää tarvittavat paperit riittävällä itseluottamuksella! Suomen tullissa virkailija ei muistanut edes tarkistaa koiran sirua, kun latasin kaikki dokumentit hänen eteensä hämmentävällä vauhdilla. "Selvä, tervetuloa Suomeen!". Hyvä ettei tehnyt kunniaa Rouvalle!

Kesä on edennyt ihan suomalaisesti. Saavuimme Suomeen mukavaan + 2 -asteen lämpöön, Kesäkuun 16. päivä. Jouluna oli lämpimämpää. Ensimmäisenä aamuna Suomessa, 17.6. heräsimme klo 05.30 lumisateeseen. No, onhan ulkosuomalaisenkin hyvä kokea kunnon lumipyry edes kerran vuodessa.

Mutta suomalainen suuntaa Juhannuksena mökille, oli mikä oli. Niin myös me. Lippu nousi salkoon aattona klo 18.00.



Säät eivät kuitenkaan olleet varsinaisesti kuin morsian...



Lapsityövoimaa, se on tosi jees! Perunoiden peseminen sujui mainiosti. Huomatkaa etualalla 5 v. O:n paneutuminen asiaan !



Tänä kesänä kaikkea saunomisen ja uimisen tahdittamaa eloa ovat määränneet myös nuo  MM-kisat, valvottiin joka ikinen ilta. No, suosikit kyllä löytyi, mutta se "paska maa" sen lopulta tietty voitti.




Hankin mainion polkupyörän jostain kirppikseltä aikaa sitten. Isäni vähän ihmetteli, että tuollaisen romun ja kun vielä renkaiden paikkaus maksoi hankintahintaa enemmän, oli epäily ihan oikeutettu. Oikeasti kyseessä on taikapyörä! Kaikki kolme lastamme ovat oppineet ajamaan ilman apupyöriä tällä vaaleanpunaisella pyörällä! 


Mökillähän on ilo puuhata kaikenlaista pikkuremppaa. Tässä kuvassa esimerkiksi "kootaanpa komposti ynnä muuta yhteistä kesäkivaa" -peli, suoraan meidän mökiltä! Tämän pelin voitti siskoni mies. Hän yleensä voittaa nämä...


Ja jos hommat loppuu, niin klapikoneelle riittää aina käyttöä!



Vuoden tauon jälkeen lapset pomppivat trampalla niin, että kaikki paikat kipeytyivät. Kauhea rumistushan tuo on, mutta hauskaa riittää.


Joutsenperhe jaksaa meitä tulla tervehtimään


Saaristossa oli niin kylmä, että Omppu pomppasi lauteille lämmittelemään!


Jotain meidän geeneissä on vialla! Siskon tyttö O jaksoi polskia hyisessä vedessä, vähän kuin me siskokset aikanaan.


Lähdimme isompien lasten kanssa "rämmeämään" metsään. Mitä pahempi ryteikkö, sitä parempi.



"Rämmesimme" hieman vaarallisesti suoraa jyrkännettä ylös, mutta pääsimme perille! Hienot näkymät ja kaikille varmaan kokemus jonka muistaa!



Hyvää kesää kaikille!