sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ladies' night

Meillä on muun "henkilökunnan" ;);) lisäksi täällä au pair Jenna ja niinpä päätimme äitini viimeisen vierailuviikonlopun kunniaksi lähteä oikein kaupungille viettämään iltaa! Miehen kollega oli saapunut kaupunkiin aamukoneella ja myös herrat lähtivät tahollansa syömään.

Ensin kävimme kukkatorilla hakemassa hieman tuoreita kukkia ja toteamassa, että joulun saa täällä tehtyä kahdessa paikassa vierailemalla: ruukut ja maljakot sekä pohjoismaiset herkut  Ikeasta ja kukat kukkamarkkinoilta! Nyt vastustin joka paikasta tulvivaa joulua ja ostin syksyisen kimpun gerberoita!


Me ladyt päädyimme illastamaan indonesialaiseen ravintolaan, Bali Lagunaan. Löysin tämän ravintolan aikanaan ystäväni suosituksesta muutama vuosi sitten ja paikan lumoava ilmapiiri sekä hyvä ruoka tekivät vaikutuksen. Tämä paikka jakaa Trip Advisorin mukaan mielipiteet todella vahvasti. Lista on kuulemma "tired". Mutta jos syö paikassa neljän vuoden välein, se ei juurikaan haittaa!


Ravintola sijaitsee Jing An -temppelin puistossa ja ensimmäisellä kerralla meillä oli suuria vaikeuksia löytää se. Kuvani ei todellakaan tee oikeutta paikan ilmapiirille rauhallisen puiston keskellä, pilvenpirtäjien ympäröimänä.



Olimme onneksi varanneet pöydän, koska jo klo 18 ravintola täytttyi.


Aloitimme aperitiiveilla ja ihanilla alkupaloilla: Kevätkääryleitä ja mausteisia rapuja. Pääruoaksi tilasimme ankkaa, nautaa sekä "morning glory" -vihanneksia.


Alkupalat olivat herkullisia. Nauta oli superhyvää, "Sumatra style" ankkakin tosi maittavaa. Morning glory -vihannesten kohdalla teimme virhevalinnan, pinaattityyppinen sotku ui jonkinlaisessa kalaliemessä - mutta se ei kauheasti tahtia haitannut, koska kaikki muu oli niin hyvää!


Tilasimme juomaksi lasilliset olutta ja nauroimme kahden tällaisen saapuessa pöytään. Mausteisen ruoan juomana tämä kuitenkin toimi paljon paremmin kuin vaikkapa viini, ja kolpakot jäivät lopulta tyhjinä pöytään :)

189 Huashan Lu, inside Jing'an Park, near Yanan Lu
华山路189号, 静安公园内, 近延安路

Halusin näyttää äidilleni myös kaupungin parhaan näkymän ja suuntasimme illallisen jälkeen Glamour Bariin the Bundille.

 
Tutustuin Glamour Barin hurmaavaan  ravintolapäällikköön Davidiin Radical Design Weekin aikaan ja hauskasti törmäsimme sattumalta baarin ovella ja halausten kera meidät saateltiin ilman muuta baarin parhaaseen pöytään! Näkymä pöydästämme Pudongin puolelle. Herrat saapuivat lopulta seuraamme ja parin Mojiton ja Maitain jälkeen päädyimme vielä lähellä sijaitsevalle Jazz Clubille jatkamaan iltaa.


Nyt onkin ihanan aurinkoisessa säässä mukavaa lähteä pienelle aamupäiväkävelylle haukkaamaan happea ja orientoitumaan iltapäivään!