sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Trick or Treat

Meidän asuinalueellamme järjestettiin eilen lasten yhteinen trick or treat -kierros. Sähköpostin välityksellä sai ilmoittautua mukaan kierroksen kohdetaloksi (lapset siis kävivät vain ilmoittautuneiden talojen ovilla) ja kierros lähti liikkeelle klubitalolta klo 18.

Koska olen pikku projektini vuoksi ollut pari viikkoa hieman vähemmän osallistuva äiti, päätin, että tämän hoidamme kunnolla! Kävimme lasten kanssa ostamassa koristeita ja ripottelimme niitä ovelle ja portille. 



Varasimme myös kilokaupalla karkkia, koska olin kuullut kulkueeseen osallistuvan suunnilleen sata henkilöä.




Illan pimetessä sytyttelimme paperilyhdyt ja lähdimme klubitalolle.


Pitkä letka lähti liikkeelle klubitalolta jo vähän etuajassa. tarkoituksena oli jakautua pienempiin ryhmiin ja kiertää taloilla. Joukossa oli isompia haamuja...


Ja ihan pikkuisia 


Meidän noitamme ja velhomme lähtivät kierrokselle vastahankituissa vetimissä, meillä ei tullut mukaan mitään roolivaatteita Suomesta, mikä oli vähän tyhmä unohdus. Toisaalta, täältähän niitä kyllä saa!


Eero lähti lopulta minun matkaani vastaanottamaan keppostelijoita eikä halunnut lähteä kierrokselle tyttöjen kanssa. Eerolla olikin ihan hyvä tehtävä pidellä omppua minun aukoessani ovea.


Aika nopeasti myös tytöt palasivat kotiin, homma oli ollut jotenkin kaoottista kierroksen alkupäässä, kun ryhmiin jakautuminen ei ihan onnistunut. Onneksi me olimme kierroksen toiseksi viimeinen talo ja meille ehtiessään ryhmä oli jo hajaantunut pienempiin porukoihin. Amerikkalaisilla lapsilla oli selkeästi homma hanskassa ja he ottivat 1-2 karkkia ja toivottivat kohteliaasti Happy Halloween lähtiessään. Kiinalaiset sen sijaan ryysivät ja tunkivat kiinalaiseen tyyliin ja myös aikuiset rohmusivat ihan häpeilemättä karkkia isoihin kasseihinsa. 

Kierroksen loputtua olimme ihan uupuneita ja pesimme valkoiset maalit naamasta heti kun mahdollista.